Rauman Kaupunginteatterin syksyssä kotimainen kantaesitys ja brittifarssi

07.03.2017 · 13:16

Rauman Kaupunginteatterin syyskaudella nähdään kaksi ensi-iltaa: musiikkinäytelmä Rakastunut Ryti sekä Ray Cooneyn farssi Koukussa.

Rakastunut Ryti on Tapio Liinojan ja Reidar Palmgrenin kirjoittama musiikkinäytelmä Risto Rytin elämästä. Näytelmä seuraa huittislaisen talonpojan pojan matkaa raumalaisen lakiasiaintoimiston kautta Suomen viidenneksi presidentiksi ja lopulta tuomituksi sotasyylliseksi. Esityksen ohjaa Antti Majanlahti ja musiikista vastaa Perttu Suominen. Rooleissa nähdään muun muassa Jaakko Tohkanen (Risto Ryti), Tiia Ollikainen (Gerda Ryti os. Serlachius) ja Pertti Koivula (Alfred Kordelin). Ensi-ilta Rauman Kaupunginteatterissa 14. lokakuuta.

Rauman Kaupunginteatterin syyskaudella nähdään myös vauhdikas ja yllättävä farssi Koukussa. Luvassa on taattua Ray Cooney -laatua, kun lontoolainen taksikuski John Smith (Timo Julkunen) huristelee salaa kahden kotinsa välillä. Perheet ovat luonnollisesti toisistaan autuaan tietämättömiä, ainakin toistaiseksi. Näytelmän ohjaa Petri Jäärni ja rooleissa nähdään kaikki Rauman Kaupunginteatterin omat näyttelijät. Koukussa-farssin ensi-ilta Rauman Kaupunginteatterissa 9. syyskuuta.

Syyskauden ohjelmistossa jatkaa myös jo kevätkauden yleisöä viihdyttänyt Timo Julkusen hulvaton monologi Isyyspakkaus. Lisäksi marraskuussa Rauman Kaupunginteatterin lavalla seikkailee lastenkirjoista ja valkokankaalta tuttuja hahmoja, kun Linnateatteri saapuu kaupunkiin esityksellään Tatu ja Patu työn touhussa.

Vielä kevätkaudellakin tapahtuu, kun Tapio Koivukarin samannimiseen runokirjaan perustuva Viäläk teils se paatt o? -esitys saa ensi-iltansa Rauman merimuseossa 2. huhtikuuta. Runoja tulkit-sevat laulun ja puheen keinoin Sari Suominen ja Perttu Suominen, joka on myös säveltänyt laulut. Esitykset Rauman merimuseossa neljänä sunnuntaina huhti-toukokuussa.

Rauman Kaupunginteatteri on kiinnittänyt Juha Kulmalan näyttelijäksi yksivuotisella sopimuksella kaudeksi 2017-2018. Aiemmin muun muassa Porin Teatterissa ja Tampereen Komediateatterissa näytellyt Kulmala nähdään molemmissa tulevan syyskauden näytelmissä.


Yhteistyökumppanit

keulalaitilaramonarauman-kaupunkiRauman Lukkosaastopankki