Lallis-musikaali ensi-iltaan

30.01.2018 · 15:03

Hurjasti kiinnostusta jo ennakkoon herättänyt Köyliön Lallintalo -musikaali saa ensi-iltansa 3. helmikuuta.

Köyliön Lallintalo on edustanut nuorille usean vuosikymmenen ajan vapauden keidasta, jossa sai elää säännöittä, mutta kuitenkin valvotussa ympäristössä. Lallintalon puuhamiesten mukaan paras tapa valvoa tuhatpäistä nuorisojoukkoa oli puuttua heidän touhuihinsa vain tarvittaessa.

1980-luvulle sijoittuvassa Lallis-musikaalissa yhdistyy kaksi tarinaa: itsenäistyvän raumalaisen tytön kasvutarina sekä kertomus Köyliön Lallintalosta, maineikkaasta tanssi- ja konserttipaikasta. Katja (Tiia Ollikainen) on itsenäistyvä raumalainen tyttö, joka alkaa hamuta kodin ulkopuolelle. Bändi- ja iltariennot vetävät puoleensa ja Lalliksella tavattu porilainen muusikkopoikakin (Mikko Töyssy) kiinnostaa. Tämän kaiken keskellä konservatiivinen isä (Timo Julkunen) järkyttyy ja kokee pieni-muotoisen kriisin. Isä kun toivoisi tyttärensä keskittyvän kouluun ja pianonsoittoon.

Musikaaliorkesteriksi on kiinnitetty Pauli Hanhiniemen Retkue. Hanhiniemi nähdään esityksessä Lallintalon vahtimestarin roolissa. Aikakauden musiikki kuljettaa tarinaa tiiviisti. Musikaaliin on valikoitunut mm. Kolmannen Naisen, Yön, Juicen ja Sielun Veljien lisäksi myös Lallintalolla aika-naan esitettyä iskelmämusiikkia. Kuulemme myös Pauli Hanhiniemen Lallis-musikaalia varten säveltämän ja sanoittaman uuden kappaleen.

Viihdyttävän ja vauhdikkaan Lallis-musikaalin ovat käsikirjoittaneet Osku Valve ja Rauman Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Kanerva myös ohjaa esityksen.

Lallis-musikaalin kevätkauden lipuista on ennen ensi-iltaa varattu jo 85 prosenttia. Suuresta kysynnästä johtuen syyskauden esitysten lipunmyynti onkin jo käynnissä.

Lehdistökuvia on ladattavissa Media-osiosta.


Yhteistyökumppanit

BondeCamp ConsultingHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSanomalehti Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp