Sari Louko

koreografi

Sari Louko on koreografoinut useita musikaaleja Suomessa joihin lukeutuvat mm. Viulunsoittaja Katolla, Shrek ja Yön Ruhtinas. Hän on opiskellut alalle Lontoossa Laine Theatre Arts’issa.

Sari on jo tuttu kasvo Rauman Kaupungiteatterissa. Aiemmin hän on toiminut koreografina mm. Danny (2005), Lainahöyhenissä (2009), My Fair Lady (2011), Villit Vuodet (2014) ja Cabaret (2015) -musikaaleissa.

Sarille on myönnetty Hämeen taidetoimikunnan taidepalkinto vuonna 2010 pitkäjänteisestä ja innostavasta työstä tanssipedagogina. Sari on myös esiintynyt Australiassa ja ympäri Eurooppaa, sekä saavuttanut showtanssin maailmanmestaruuden ja kaksi euroopanmestaruutta. Kaudelle 2016-2017 Sari suunnittelee koreografian musikaaliin Herrasmieshuijarit.


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

keulasaastopankkirauman-kaupunkiRauman Lukkoramonalaitila